Lataa CV
Image 2021 05 04 T13 31 16

Työn löytäminen Dublinista voi olla vaikeaa. Erityisesti ulkomaalaisilla on oltava kärsivällisyyttä työnhaussa, joka on suuresti riippuvaista​​ hakijan kielitaidosta. Ainakin englannin kielentaidon on oltava sujuvaa, mutta myös muille kielille on tarvetta, koska kansainvälisiä yrityksiä saapuu Dubliniin ympäri maailmaa. Rahoitusala tarjoaa monille ulkomaalaisille työpaikkoja, ja tämän lisäksi suuri osa ulkomaalaisista saapuu myös ulkomaisten yritysten mukana. Lisäksi Dublinissa monet työskentelevät IT-alalla.

Irlannin työkulttuuri on hyvin samanlainen kuin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kokouksia on paljon, hierarkia on tärkeää ja työvaatteet ovat hyvin muodollisia. Irlantilaiset suhtautuvat työhönsä hyvin vakavasti ja työajat voivat olla pitkiä.

Asumiskustannukset ovat Dublinissa jonkin verran korkeammat kuin monissa muissa Euroopan kaupungeissa, mutta alhaisemmat kuin esimerkiksi Lontoossa tai New Yorkissa. Yksi Dublinin erityispiirteistä on se, että vaikka asutkin kaupungin sydämessä, olet vain puolen tunnin matkan päässä upeista maisemista ja ulkoilumahdollisuuksista. Ulkoilumahdollisuuksien lisäksi Dublin tarjoaa myös paljon muuta toimintaa. Siellä on vilkas yöelämä, paljon hyviä ravintoloita ja kultturipaikkoja, sekä paljon erilaisia tapahtumia sekä kylpylöitä!

Dublin on kaupunki jossa on kansainvälinen tunnelma, mutta samalla paljon taianomasta irlantilaista paikalliskulttuuria. Siellä ei ole pulaa nähtävyyksistä eikä tekemisen puute pääse iskemään!

Haluatko tehdä töitä Dublinissa?

Ota meihin yhteyttä kuullaksesi lisää sinun työmahdollisuuksistasi!

ELINKULUJEN HINTAEROJA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ

Vertaillaan hintoja

Select two cities to continue

First City

-

-

-

Second City

-

-

-

OTA YHTEYTTÄ

Kuulemme mielellään sinusta!

Oletko valmis tekemään unelmasi ulkomailla työskentelystä totta? Vaikka olisit matkan alussa ja et ole vielä varma, onko muuttaminen uuteen maahan sinulle oikea askel, kuulisimme mielellämme sinusta. Keskustelemme tavoitteistasi ja päätämme yhdessä, vastaako jokin avoimista työpaikoistamme kokemustasi ja tulevaisuuden suunnitelmiasi. Jätä meille tietosi, niin otamme sinuun yhteyttä ja voimme keskustella tarjolla olevista jännittävistä työpaikoista lisää.

Nordisk språkrekruttering