Lataa CV
Image 2022 06 16 T11 55 20

Israel on sekä Länsi-Aasiassa että Lähi-Idässä sijaitseva maa. Maassa on n. 9 miljoonaa asukasta, joista noin 700,000 asuu maan historiallisessa pääkapungissa Jerusalemissa. Israelin toiseksi ja kolmanneksi suurimmat kaupungit Tel-Aviv sekä Haifa sijaitsevat molemmat Välimeren rannikkoalueella.

Israelin virallinen valuutta on Shekel, joka vastaa n. 0.30 Euroa. Israelilla on vakaa talous sekä merkittävän korkea HDI (Human Development Index) 0.919, nostaen sen 19. sijalle indeksin kaikkien 198 maan joukosta.

Kansainväliset osaajat muuttavat Israeliin töiden vuoksi monista syistä. Useat ovat kiinnostuneita Israelin rikkaasta ja ikivanhasta kultuurista, sekä siitä että Israel on nimetty pyhäksi maaksi monien eri uskontojen kirjoissa. Israel on maa jossa on eniten museoita henkilömäärää kohti koko maailmassa, jonka vuoksi sinulla olisi aina uutta tutkittavaa. Israelissa on myös erittäin miellyttävä ilmasto lauhkeine talvineen ja kuumine kesineen.

Monien isojen kansainvälisten yritysten kuten IBM, HP, Huawei ja PayPalin pystytettyä toimistonsa Israeliin, on myös suurien uramahdollisuuksien määrät kasvaneet maassa merkittävästi. Israelin minimipalkka on n. 1500€ kuukaudessa, nostaen sen korkeammalle kuin Espanjan ja jääden vain hivenen Ranskasta matalammaksi.

Tel Aviv

Tel Aviv

lisätietoja
Select two cities to continue

First City

-

-

-

Second City

-

-

-

Image 2025 05 15 T13 33 30