Lataa CV
Image 2021 04 27 T14 43 11

Tšekin toiseksi suurin kaupunki on Brno, sen 400 000:lla asukkaalla. Brno omaa myös vahvan talouden maassa, kuten Praha. Useat ulkomaalaiset Brnossa opettavat englantia tai työskentelevät tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Osa suurista teknologiayrityksistä ovat muuttaneet toimistonsa Brnoon viime vuosien aikana, joten kohteesta löytyy myös hyviä mahdollisuuksia työntekijöille, jotka omaavat teknisiä taitoja. 

Osa sanoo, että Brno on Tšekin paras paikka asua, varsinkin jos pidät keskikokoisista kaupungeistä, jotka eivät ole liian suuria, eikä liian pieniä. Brno on juurikin näiden väliltä. Esimerkiksi julkinen liikenne ja kävely ovat tyypillisimpiä tapoja kaupungissa kulkuun. Pienen kaupungin tunne Brnossa näkyy myös kauniissa luonnossa, joka ympäröi kaupunkia – luonto on jopa lähellä itse kaupungin keskustaa!

Maahan muuttaville perheille Brno tarjoaa hyviä kansainvälisiä kouluja lapsille. Lisäksi, Brnossa on huippuluokan korkeakoulutustarjontaa sen useissa yliopistoissa, jotka erikoistuvat teknologiaan ja lääketieteeseen. Juurikin tämän vuoksi, Brnossa on paljon elämää ja erityisesti talviaikaan opiskelijamäärän vuoksi. Kaupungissa eletään varsin rentoa elämää – on tyypillistä viettää aikaa tuttujen kanssa vapaa-ajalla, ja käydä yhdellä lähipubissa. Kulttuurin ystäville, Brnossa on monia teattereita, taidegallerioita ja museoita, jotka ovat auki ympäri vuoden.

Haluatko tehdä töitä Brnossa?

Ota meihin yhteyttä kuullaksesi lisää sinun työmahdollisuuksistasi!

ELINKULUJEN HINTAEROJA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ

Vertaillaan hintoja

Select two cities to continue

First City

-

-

-

Second City

-

-

-

OTA YHTEYTTÄ

Kuulemme mielellään sinusta!

Oletko valmis tekemään unelmasi ulkomailla työskentelystä totta? Vaikka olisit matkan alussa ja et ole vielä varma, onko muuttaminen uuteen maahan sinulle oikea askel, kuulisimme mielellämme sinusta. Keskustelemme tavoitteistasi ja päätämme yhdessä, vastaako jokin avoimista työpaikoistamme kokemustasi ja tulevaisuuden suunnitelmiasi. Jätä meille tietosi, niin otamme sinuun yhteyttä ja voimme keskustella tarjolla olevista jännittävistä työpaikoista lisää.

Nordisk språkrekruttering