Lataa CV
Image 2021 04 28 T14 11 04
Takaisin maihin

Reykjavik

Reykjavik sijaitsee Islannin saaren eteläpuolella, ja on Islannin suurin kaupunki sekä pääkaupunki. Reykjavik on myös pohjoisin pääkaupunki koko maailmassa! Vaikka kaupunki onkin pieni, se on värikäs ja eläväinen, josta löytyy paljon tekemistä sekä näkemistä. Kaupungissa on moderneja muesoita, useita yöklubeja ja baareja, suuri kauppatori täynnä jännittäviä löytöjä ja Islantilaisia villapaitoja, sekä näköalapaikka Kirkon tornissa. Lähistöltä löytyy tietysti myös uimahalleja, joiden ulkotilassa on luonnonlähteitä hyödyntäen vulkaanisesta maaperästä lämmitettyjä uima-altaita, paljuja ja porealtaita. Uinti onkin suosikkiharrastus useimmalle Islantilaisista, jonka vuoksi paikalliseen tapaan olisi syytä vierailijan tutustua!  

Maasta löytyy tekemistä joka vuodenajalle, ja uusi seikkailu on Islannissa aina nurkan takana. Vaikka suurin osa Islannin asukkaista sijoittuukin pääkaupunkialueelle, löytyy asutusta ja pieniä, mielenkiintoisia kohteita ympäri Islantia, kuten myös pohjoisesta museoita, joissa pääsee tutustumaan Islantilaiseen elämäntyyliin – museosta tulet löytämään jopa täytetyn jääkarhun, joka oli Islantiin vanhoina päivinään eksynyt! Islannin luonto on kiehtova, ja paras keino vierailuun on matka saaren ympäri.

Haluatko tehdä töitä Reykjavikissa?

Ota meihin yhteyttä kuullaksesi lisää sinun työmahdollisuuksistasi!

ELINKULUJEN HINTAEROJA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ

Vertaillaan hintoja

Select two cities to continue

First City

-

-

-

Second City

-

-

-

OTA YHTEYTTÄ

Kuulemme mielellään sinusta!

Oletko valmis tekemään unelmasi ulkomailla työskentelystä totta? Vaikka olisit matkan alussa ja et ole vielä varma, onko muuttaminen uuteen maahan sinulle oikea askel, kuulisimme mielellämme sinusta. Keskustelemme tavoitteistasi ja päätämme yhdessä, vastaako jokin avoimista työpaikoistamme kokemustasi ja tulevaisuuden suunnitelmiasi. Jätä meille tietosi, niin otamme sinuun yhteyttä ja voimme keskustella tarjolla olevista jännittävistä työpaikoista lisää.

Nordisk språkrekruttering